keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Pellolla hyttysten syötävänä, jälkitreenit siis

Meitähän oli oikein valtava lukumäärä, minä ja Mari paikalla :) Pelto oli viime kerrasta tuttu. Mari teki Tedin jäljen, eli käytännössä kaksi paalua peräkkäin ja siitä jatkui taas jälki, serpentiinimutkaa ja suoraa. Ekalla paalulla oli palkka, samoin jäljen lopussa. Ei mikään kovin pitkä jälki. Haukutin molemmat paalut ja joo, ei ollut kyllä passivoitumisesta tietoakaan... Iski se toinen ääripää sitten, eli koira liian kierroksilla ja sillä oli jumalaton kiire -> ei malttanut jäljestää vaan ryntäili vain päättömänä ja yritti aina välillä etsiytyä jälkelle takaisin. Oli sen verran huono, että en antanut loppupalkkaa, vaan Mari kävi tallomassa uuden L- mallisen jäljen, se vanheni sen aikaa mitä Hitin kanssa sitten välissä jäljesteltiin. Se kakkosjälki olikin sitten jo todella hyvä, kulma hiukan pyöreästi. Ei ole kyllä mikään helppo jälkikoira tämä. Paljon vain lisää vieraan tekemiä jälkiä ja pysytään niissä simppeleissä, missä on helpompi pysyä itsekin kartalla missä jälki menee. Hyvää on se, että koiran motivaatio ja into on noussut, huonoa se, ettei se kohdistanut sitä oikein aluksi. Vaatii treeniä, jotta löydetään tasapaino korkeamman vireen ja teknisen osaamisen välille näissä vieraan tallomissa jäljissä. Passivoitumista se ei kuitenkaan ole tänä vuonna edes yrittänyt tarjota, ja se on jo itsessään työvoitto. Pitää hieman miettiä noita Tedin treenejä, että miten tästä seuraavaksi jatketaan. Voisi siirtyä vain yhden paalun käyttöön ja sitten kotosalla treenata sitä pelkkää paalua. Tosin eipä sitä nyt kauheasti enää tarvitse viritellä, nousee jo vihjesanasta :)


Itse tein Hitin jäljen samalla tavalla kuin viimeksi, taisi pituuskin olla samaa luokkaa. Päätin vain kokeilla turvotettua nappulaa, Hit kun on ahne koira, niin ajattelin ettei tarvitsisi niin kamalasti noita herkkuja syöttää jos oma ruoka menisi. Joka askeleella oli ruokaa. Hit oli vähän vetämättömämpi jo pellolle siirtyessä kuin viimeksi, ja oli aika kuuma ilma. Oma ruoka ei selvästikään ollut yhtään niin houkuttelevaa kuin herkkuruoka. Ei vetänyt liinaa kuten viimeksi ja yhden kerran pysähtyi ihmettelemään hetkeksi, jolloin odotin koiran tekevän ratkaisun itse. Eli seuraavan kerran taas eri ruoka jäljelle, vieläkin siis namitellaan joka askel. Oli ihan ok oli, mutta ei erinomainen kuten yleensä. Taisi tosin eilisen treenitkin painaa koiraa. Huomenna meillä on paimennus ja lauantaina kait haku. Täytyy järjestää sille useampi vapaapäivä niin saa kunnolla palautua, ollaan treenailtu niin paljon kaikkea.

Pohdin sopivia jälkinameja, kun teolliset nakit ja lihapullat eivät minua niin houkuta, mutta en oikein tiedä mitä ruokaa kokeilisin seuraavaksi. Ehkä keitettyjä sisäelimiä tai sitten itsetehtyjä nameja, mutta ne sitten taas houkuttelevat murkkuja... Onneksi tuolla pellolla niitä ei ole näkynyt. Kuivatkaan jutut eivät oikein iske.

tiistai 28. toukokuuta 2013

Sokkareita!


Olipa kiva agitreeni! Ohjattiin kakkosesteen takaa kolmosen takaakiertoon ja siitä piti viedä koira neloselle ja juosta vitosesteen oikealle puolelle ottamaan koiraa vastaan laittaen koira persjätöllä kutoselle ja edelleen persjätöllä kutoselta putkeen. Putken jälkeen vielä uusi sokkari, jotta koiran sai kääntymään kasille ja välistäveto puolivalssilla vikalle esteelle. Hitin kanssa hiottiin tuota neloselta kääntymistä vitoselle, ei tuossa mun kuvassa ihan samoilla kohdin nuo esteet ole kuin treenissä. Palkkailtiin hyvästä (=tiukasta) kääntymisestä. Tuo 5-6-7 oli itselle vaikein hahmottaa, kaksi persjättöä tuli siinä peräkkäin ja oli vaikea kääntää itsensä riittävän ajoissa, jotta sai koiran kääntymään mahdollisiman nopeasti putkeen. Piti olla ripeät jalat, jotta sai tuon lopun välistävedon onnistumaan.

Oman vuoron ulkopuolella otettiin keppejä verkoilla ja keppien päässä purkin kansi jonka päällä palkka, ihan jees meni. Myös keinua muistuteltiin namilla ohjaamalla.

Lopuksi vielä bc- Wiun ohjaaja Pasi neuvoi meille vähän jaakotusta ja vaihtoehtoisia ohjauksia esteille 1-5. Hinkattiin sitä nelosen jälkeistä kääntymistä jaakotuksella ilman rimaakin. Ihan iloisesti Hit lähtee vieraankin ohjaukseen mukaan :) Treeniä vaan ja kivaa, että saadaan osaavilta ihmisiltä neuvoja, ehkä mäkin joskus opin.



Hit oli treenin jälkeen aika kuumissaan, oli lämmin ilma. Vein pojat uimaan treenin jälkeen, Hit uiskentelikin tosi kauan, selvästi viilensi itseään ;)

maanantai 27. toukokuuta 2013

Heikompaa tokoilua ja eilisen hakuilut

Vanne kiristi päätä jo valmiiksi, kun Hit porsasteli pihalla pikkukoiran ohituksessa rempomalla hihnaa. Mietin jo siinä vaiheessa, että skipataan tokotreeni, mutta sitten tulin kuitenkin toisiin aatoksiin. Tarkoituksena oli ottaa vain nopeasti ohjattu ja evl-ruutu, mutta eihän se sitten mennyt niin kuin suunnittelin. Toisaalta ihan hyväkin, että välillä tulee heikompiakin treenejä, jotta tietää taas mitä pitää treenata. Olin jo viime harkkojen jälkeen varovasti ajatellut EVL kisaa, mutta tuon treenin päätteeksi totesin, että treenattavaa on vielä rutkasti ennen kisoihin menoa.

Aloitin siis ohjatulla, sanoin virityssanan merkille, mutta lähti kuitenkin pokkana menemään merkin ohi hakemaan sitä vasenta kapulaa, joka viime treenissä noudettiin. Pysäytin ja koitin käskyttää merkille, yritti sitten mennä keskikapulalle ja siitä tietysti jouduin kieltämään -> koira ei osaa korjata merkkiä jos menee ohi. Tämä opetteluun. Mietin myös, onko äänenpainossa jotain vikaa vai miksi ei erota tuo- ja kierrä käskyä. Molemmissa paino on ensimmäisellä tavulla ja sanon ne iloisesti. Yritän ehkä muuttaa kierrä- käskyn matalemmalle äänenpainolle ja merkille korjaamiseen opetellaan uusi sana, sen pitää oppia menemään merkille vaikka merkki olisi mun ja koiran välissä. Tein kerran oikean suunnan, ja sitten tehtiin ruutua.

Jätin ne noutamatta jätetyt kapulat maahan, ja koira oli taas aivan sekaisin kun pyysin merkkiä. Kapulat olivat vasemmalla ja ruutu oikealla merkkiin nähden. Hit lähti suoraan kapuloille eikä merkille. Ja sitten vielä se ruutu kusi, kun koira kiersi banaanina vasemmalta ruudun ohi ja takalaidasta sisään. Laitoin koiran pois ja tein Tedin kanssa välissä, ettei oma hermo mene siihen hinkkaamiseen.

Jouduin hinkkaamaan merkkiä ja lopulta ruutua tosi kauan, että sain sellaiset suorituksen mihin kehtasin jättää homman. Todella voimakkaasti merkkasi nyt ruudun kulmia ja oli aivan pihalla koko koira. Hitin kanssa vielä pitäisi pitää toistot mahdollisimman vähällä, ei ollut hyvä treeni. Jäi tuosta sentään käteen pitkä lista treenattavaa, nyt palastellaan hommaa. Tulin myös siihen tulokseen, että ennen kuin oikeasti voi jo vaatia, niin koiralla pitää olla sen 100 toistoa takana. Alan pitää niistä nyt kirjaa ja seurannan alla ovat sitten juuri ohjattu, ruutu ja merkki (kierroilla, häiriössä, korjaaminen). Olisi liian hyväuskoista luottaa siihen, että kokeessa koira pysähtyy aina riittävän lähelle merkkiä, joten siksi on reilua opettaa se myös korjaamaan paikkaansa, varsinkin Hitin kaltainen koira, joka menee sitten lisäkäskyistä epävarmaksi jos ei ymmärrä mitä halutaan. Tilapäinen tokomasennus, mä niin odotan että voin keskittyä muihin lajeihin kuin tähän...

Eilen oltiin hakumetsässä, oli itseasiassa sama metsä kuin viimeksi. Oikealla ykkönen etukulmassa + siirtyvänä kolmoselle, ja vasemmalla etukulmassa kakkonen, joka oli siirtynyt etukulmasta hiukan eteenpäin. Ekalle ukolle lähti lähetyksestä aika vinoon, korjasi sitten linjaa ja ukolle löysi suoraan. Kakkoselle meni ihan ok, samoin kolmonen oli hyvä suora pisto. Motskaria löytyi kivasti ja nyt tuultakin oli enemmän kuin viimeksi, niin pystyin kaikki ukot ottamaan ilman apuja. Hyvä treeni. Pitäisi sitä ilmaisua alkaa toden teolla myös treenata, mutta ehkä se on sitten enempi syksyn projekteja kun toivottavasti toko on jo pois tieltä.

torstai 23. toukokuuta 2013

Hyvän mielen tokot

Olipa kiva lähteä tokotreeneihin, kun ulkona satoi. Me ei olla kuitenkaan sokerista, niinpä lähdimme kiltisti treeneihin kun kerrankin oli mahis liikkuri- ja häiriökoiratreeniin. Onneksi ei sitten perille päästyä juuri satanut, vaikka kylmä olikin.

Tein Hitille ensin merkki + ruutu oikealle. Ensimmäisestä merkistä palkkasin, tokasta lähetin. Kaartoi ensin banaanina ruudun sivusta sisään, kehuin mutta en palkannut. Toisella kerralla sitten meni ihan oikein. Luoksetulon stoppeja sitten, yksi seisominen ihan ok, siitä tuli ennakoiden joten hetsasin vauhtia enkä pysäyttänyt maahan. Otettiin se maahanmeno omanaan. Tarttee tehdä vauhtitreeniä taas seuraavalla treenillä. Tauko, ja sen jälkeen vähän seuraamista, kaukokäskyjä ja metallinouto. Kaukokäsyt sujui pitkältä matkalta ihan ok, lukuunottamatta sitä, jos ekana vaihtona oli seisominen. Jouduin menemään lähemmäs niin teki sen oikein.. Pientä ennakointia siis, kun olen viimeaikoina tehnyt usein ekana vaihtona sen istumisen enkä seisomista. Seuraaminen oli hyvä, metallinoutoon pitää tehdä vauhtinoutoa. Tehtiin myös noin minuutin paikallaistuminen häiriökoirien lähellä. Tauko, ja sitten lopuksi vielä ohjattua. Ensin vein kapulat ja merkin valmiiksi, sitten hain koiran. Merkin kierto paristi + palkka, ei mitään ongelmaa. Sitten liikkuri kävi nostamassa kapuloita, tehtiin taas merkin kierto, ei edelleenkään ongelmaa. Palkkasin merkistä ja lähetin itse merkin edessä seisten hakemaan vasemman, hiukan hämääntyi ja kiersi ensin merkin ympäri ennen kuin hoksasi lähteä noutoon. Lopuksi kisamaisesti merkki + ohjattu, noudettiin se vasen, hyvin meni :) Tein vielä reilun minuutin paikallaistumisen muiden koirien tehdessä makuuta. Hyvin Hit kesti, vaikka vieressä tapahtuikin. Katseli aivan päinvastaiseen suuntaan kuin muihin koiriin, koitti varmaan sulkea mielestään ällöttävät treenikaverit ;D Mutta ilme oli nyt hyvä vaikka vähän ällöttikin, korvat nousi pystyyn kun oma käsi kävi taskun (=palkka) lähellä, käytän sitä jippoa jatkossakin. Hipsuttelin Hittiä liikkeiden välissä, todella hyvin palkkaantui laumavietistä ja se ei reagoinut oikeastaan millään tavoin missään vaiheessa muihin koiriin tai ohjaajiin, vaikka tehtiin hänelle aika vaikeitakin juttuja toistomääriin nähden. Se keskittyy niin täysillä siihen yhteistyöhön ja selvästi yrittää parhaansa. Ihana Hit! Sen kanssa on niin kiva treenata.

Hitin tauoilla toinen maakari pääsi sitten hieman myös tokoilemaan. Ruutu ja luoksetulot hällä ihan ok. Tedin mielestä olis ihan hyvin voinut noiden jälkeen mennä palkan kanssa merkkailemaan kentän laidalle, siihen oli pakko puuttua. Vaikka hän nyt onkin kisaeläkkeellä tokosta, niin ei silti suvaita kuritonta käytöstä. Toisella kerralla tehtiin vähän seuruuta ja kerran sai noutaa metallin, lopuksi vähän temppuiltiin. On nämä koirat kuin yö ja päivä. Tedin mielestä paras palkka olisi varmaan se, jos saisi nuohota niitä pissoja vaan. Mutta kun ei saa. Äkkiä tuo kuitenkin unohtui, kun Hilan kanssa oli niin kivaa :)

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Peltojälkeä

Kimppatreenit jälkipellolla. Päivällä vähän sateli, joten alustakin oli aika kosteaa, kumpparit jalassa tallasin molempien koirien jäljet. Alustana semipitkä ruoho, molemmat jäljet tuli myötätuuleen.

Hitin jälki oli pidempi kuin viimeksi, varmaankin noin 40- 50 metriä pitkä, suora jälki. Vanheni noin 20-30min. Nuuskutteli jo paalulle tullessa ja tiesi heti mitä ollaan tekemässä. Istutin paalun eteen ja käskystä ajamaan. Joka askeleella oli vielä ruokaa, mutta liinaa pystyi käyttämään jo paljon vähemmän kuin mitä viime treenissä, todella hyvin jo Hit on löytänyt oikean rytmin jäljestykseen ja kuono ei käy ylhäällä ollenkaan. Vielä kuitenkin lisää varmuutta, vaikeutetaan vasta sitten, kun mun ei tarvitse lainkaan hidastaa koiraa liinan avulla.

Tedin jäljellä oli ensin paalu, jossa palkkapurkki ja siitä suoraan eteenpäin seuraava paalu (paalulla pieni kasa ruokaa). Siitä lähti lyhyt, suora jälki. Jäljellä ei ollut ruokaa, vain lopussa taas purkki. Ehkä 70 metriä pitkä ja vanheni ehkä 45-60 min. Otin haukut jo autosta pois ottaessa ja sitten vain pellolle. Paalun läheisyydessä seisoskeli kaksi tyyppiä, ei otettu ilmoittautumista vaan mentiin vain paalua kohti ja samalla vanhalla kaavalla pääsi sitten paalulla olevalle palkalle. Siitä siirtymä seuraavalle paalulle, hiukan nostatin siinäkin välissä, ja sitten sai lähteä jäljestämään. Todella loistava oli myös Tedin jälki, ripeästi ja maavainuisesti tassutteli jäljen loppuun asti virheettä :) Niin kiva fiilis lähteä pellolta pois, kun molemmat pojat teki erinomaista työtä. Peli ei siis ole vielä menetetty Tedinkään suhteen, se vaatii vain hieman erilaista treeniä.

tiistai 21. toukokuuta 2013

Agilitytreenit

Käytiin aksaamassa. Tosi kiva rata, me tehtiin Hitin kanssa vain alkuosaa (kuvassa). Koira piti saada hyppäämään kaksi ekaa hyppyä seisten itse melkein putkella, muuten ei ollut toivoakaan ehtiä nelosen takaakiertoon. Hit ei oikein ohjautunut ykköseltä kakkoselle niin kaukaa, joten otettiin lähempää ja palasteltiin. Meni sitten, kun ymmärsi. :) Nelosen takaakiertoon taas itselle huomioksi, että pitää ohjata selkeästi. Kokeiltiin vitoselle siirtymistä kahdellakin eri tavalla, toimi melkein parhaiten kun pidin koiran vasemmalla puolella.
 
 
Nyt tuli jo vähän sellainen tunne, että se oma ohjauskin jopa ajoittain sujui, jopa valkku kehaisi :) Itsenäisesti treenailtiin sitten keppejä. Sain niihin bortsuohjaajalta neuvoja. Hitillä on kepeillä liian kiire, ei malta pujotella eikä ole täydellisesti ymmärtänyt keppien ideaa. Tästä lähin siis ei enää palkkaa kädestä, vaan opetetaan palkka keppien päätyyn, joka vahvistaa ideaa suorittaa kepit loppuun asti. Treenataan verkoilla jatkossa, jotta virheitä ei tule. Kuulemma herkän koiran kanssa kannattaa pyrkiä siihen, että virheitä ei tule vaan päästään aina palkkaamaan oikeasta toiminnasta, siten luottamus ja into säilyy. Tämä pointti pitäisi muistaa joka lajissa, taas näitä itsestään selviä juttuja, jotka helposti unohtuu. Mulle tämän päivän muistettavat siis: ohjaa selkeästi ja älä ikinä hermostu.
 
Hit sai muutenkin kehuja, hyvä ja nopea koira. Turha masistella sitä, että koira on hyvä ja ohjaaja ei, treenaamallahan tässä kehitytään :)
 
Perjantain hakutreenit jäi kirjaamatta, mutta eipä siellä ihmeempiä. Kolme ukkoa otin suorapalkoilla. Myötätuuleen riittävän syvälle irtoaminen on vaikea, Hitillä loppui keskialueella kakkosukolla usko kesken. Ei vaan myötätuuleen irtoa riittävän syvälle jos maalimies on alueen reunalla, tuokin oli tosi tiheää metsää. Tekee ensin ihan ok piston suoraan mutta ei tarpeeksi syvälle, sitten seuraavalla alkaa pyöriminen tms häröily epävarmuuden myötä. Ykkönen ja kolmonen oli hyvät, vaikka tuulta ei ollut nimeksikään. Sillä puolella oli kuitenkin väljempää metsää. Apuja ei voi lähetyksen jälkeen enää antaa, joten jatkossa jos epäilen jonkun piilon olevan vaikea myötuulen, maaston tiheyden tms vuoksi, niin annetaan suosiolla avut ennen lähetystä, jotta saadaan koiralle lisää varmuutta. Kyllä siinä vielä treenattavaa riittää.

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Hipsu luonnetestissä

Hitin luonnetesti Lohjalla, tuomareina Lea Yli-Suvanto ja Sirkka Lempinen. Ihan kivasti meni, ei isompia ylläreitä.

Osasuoritukset:

Toimintakyky -1 pieni
Terävyys +1 pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu +3 kohtuullinen, hillitty
Taisteluhalu +2 kohtuullinen
Hermorakenne +1 hieman rauhaton
Temperamentti +1 erittäin vilkas
Kovuus +1 hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +2a luoksepäästävä, aavistuksen pidättyväinen
+++ laukausvarma, yht. loppupisteet +97

Ihan Hitin näköinen testi, tiesin jo etukäteen että se ei ole isojen loppupisteiden koira. Toimintakykyä olisin kuvitellut etukäteen hieman paremmaksi pisteiden suhteen, mutta kelkalla vaati aikaa ja pimeä huone oli yllättävän vaikea hälle. Ei toiminut kovin järjestelmällisesti siellä, joten toimintakyky tulkittiin pieneksi.

Puolustushalu oli kohtuullinen, osasin sitä vähän odottaakin. Haukkui ja murisi, vastapainona ei kyllä olisi oikein halunnut päästää hyökkääjää sitten lähellekään. Jäi kyllä mukisematta tuomarille pidettäväksi, mutta ei kauheasti arvostanut ;) Hit ei muutenkaan vieraista ihmisistä perusta, se antaa kyllä koskea mutta ei pahemmin arvosta. Hakumetsällä toimii ja näyttelytuomareiden antaa roplata, eikä käyttäydy aggressiivisesti, joten se riittää. Itse on oppinut pitämään tämäntyylisestä koirasta, kun se on niin helppo saada kisoissa yms keskittymään vain omaan ohjaajaan. Tedin kanssa välillä tuntui, että ne vieraat on kivempia kuin oma mutsi :)

Seinässä hyökkäyksestä ei ole videota, se oli niin puuroinen että ei siitä oikein mitään näe. Koira kuitenkin alistui nopeasti ja päästi vieraan koskemaan - > terävyys pieni. Arjessa ja harrastuksissa tämä koira ei mun mielestä ole erittäin vilkas, vaan vain vilkas. Jos vertaa Tediä ja Hittiä keskenään, jotka molemmat saaneet tuon erittäin vilkkaan, niin meneehän nämä kaksi koiraa ihan eri sfääreissä tuon vilkkauden kanssa. Joka taas muistuttaa siitä, ettei näitä luonnetestituloksia niin kauhean tarkkaan kannata syynätä... Kaksi aivan erilaista koiraa voi olla suht samoilla pisteillä testin mukaan jopa osa-alueita myöden. Kyllä harrastuskoiralla eniten kertovat ne harrastustulokset. Vaikka Hitin kokonaispistemäärä ei mitään huippuluokkaa edusta, se on toimiva harrastuskoira ja siinä on paljon piirteitä, joita arvostan suuresti. Se ei piippaile (todella rasittavaa jos koira ei kykene olemaan hiljaa) ja sillä on huippu miellyttämishalu ja työmotivaatio tehdä oman ohjaajan kanssa töitä :)

Kovuus hieman pehmeä oli myös odotettavissa. Tämäkin on hassua sinänsä, että Ted on testattu myös hieman pehmeäksi mutta Hit on oikeasti huomattavasti pehmeämpi. Hitin pehmeys onkin varmaan enemmän ohjaajapehmeyttä, toisaalta sieltä kumpuaa myös tämän koiran miellyttämishalu. Hermorakenne oli hieman rauhaton, aika perus, kyllähän se testin myötä hieman kuormittui. Laukauksien suhteen laukausvarma lämmittää aina mieltä :)

                                           Kuvat otettu Hitistä tänään, aika komia poika!
 
 
 
 
Yritin ladata videoita, mutta mikään lataussaitti ei nyt oikein ole yhteistyökykyinen... Päivitän niitä tähän jos saan vehkeet toimimaan. 
 
Edit. Sain videot lisättyä vain vimeoon, ne ovat suoritusjärjestyksessä nähtävillä linkeistä.
 
 

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Jälkitreeniä

Jäljestyksen kimppatreenit, kivaa!

Tein ensin Hitille tuollaisen suht lyhyen jäljen, ehkä 30-40 metriä pitkä. Treenailtiin puistomaisemassa, jossa oli lyhyt nurmi. Hitin jäljelle tuli nameja reilumpi kasa paalulle ja jäljen loppuun, ja joka askeleelle nami. Ei ehtinyt juuri vanheta, varmaan sen 20 min, kun lokit tekivät invaasion mun jäljelle ja kävivät nakkien kimppuun! Oli pakko hakea koira ennen kuin lokit varastivat kaikki nakit... Vein Hitin paalulle, remmi kiinni valjaissa alakautta. Hit vetää aika kovin, mutta tarkasti hyvin joka askeleen vaikka osa nakeista oli rosvottu... En voi vastustaa kiusausta, pakko mun on Hitin kanssa tähdätä jälkiosastolla FH kisoihin ennen metsäjälkeä. Se on intensiivinen, maavainuinen, tarkka ja ripeä. Olisi haaskausta jättää sen ominaisuudet käyttämättä... Mun puolesta saa vetää, kun liina pysyy niin paremmin tuntumallakin. Onpahan ainakin pyrkimys eteenpäin ;) Ja varmasti tuo vetokin tasaantuu, kun saa vapaammin mennä, nyt tarkoituksella vielä hidastan. Jäljestys on hyvää vastapainoa vauhdikkaammille lajeille, tekee Hitille hyvää :)

Tedin kanssa otettiin vain paalutreeniä ja tunnetilaa. Huomasi heti, että vieras ympäristö, vieraat ihmiset ja omituinen tilanne saivat aikaan Tedissä saman reaktion, kuin koetilanteissa on ollut. Paineistui ja olisi varmasti virallisessa koetilanteessa koomaillut. Tämä on kuitenkin vain hyvä juttu, sillä nyt kun sama reaktio on tullut treenissä esiin, pääsen puuttumaan siihen ja kouluttamaan koiraa eteenpäin. Loistavaa, että päästään treenaamaan koemaiset aloitukset yms kuntoon. Katsotaan jos ensi kerralla jo haukuttaisi sen paalulle ja ajaisi lyhyen jäljen, jonka matkalla olisi purkki, jolle taas nostatettaisiin koiraa. Olin jättänyt paalulle rasian, ja siitä noin 10 metriä eteenpäin toisen rasian. Paalulla koiraa palkatessa ihmettelin, mihin se toinen rasia on kadonnut. Ohikulkija oli sanonut treenikaverille, että lokki otti jonkun purkin... Todella röyhkeää, ensin ne pöllivät Hitin nakkeja ja sitten vielä Tedin jäljeltä kokonaisen pakasterasiapurkin! :D

Nyt iski kauhea jäljestysinto, peltojälkeen jää koukkuun... Millä mä mahdutan kalenteriin kaikki harrastukset?

Kääk.

Täysin extempore meininkiä taas. Sain Hitille luonnetestipaikan ihan puskista. Alunperin ajattelin, että testaillaan joskus syksyllä tai noin 4 vuotiaana, mutta nyt me ollaankin menossa testiin jo tämän viikon sunnuntaina! Hitillä ikää 3v 3kk, mutta ajattelin sitten, että tuskin muutamalla kuukaudella on käytännössä mitään merkitystä, varsinkin kun koira vaikuttaa omalla tavallaan kypsältä. Vaikka onhan se vielä aika kakara.

Surffailin netissä ja bongasin sieltä, että testissä oli viime viikolla vielä runsaasti tilaa, niinpä kysyin paikkaa eilen ja sellainen sitten vielä saatiin. Tuomareista ei mitään tietoa mutta sittenhän se selviää ;) Jännä nähdä, miten Hit reagoi ja mitä siitä sanotaan. Tiedänhän minä, millainen koira se on, mutta tosi kiinnostavaa silti nähdä koiran käyttäytyminen. Eniten muo kiinnostaa hyökkäyksistä palautuminen ja tietty ne paukut sen jälkeen, kun koiraa on paineistettu. En todellakaan osaa sanoa, puolustaako se ja miten vahvasti, ja kuinka nopeasti se pystyy luopumaan siitä jos hyökkääjä vaihtaa käytöksensä ystävälliseksi. Tulee sitten hylsy tai hyväksytty, harrastamiseen se ei vaikuta, kun koira on niissä todettu toimivaksi. Ohjaa kuitenkin omaa mielipidettä mahdollisesta jalostuskäytöstä, joten ei se tulos pahitteeksi ole.

Meillä oli tänään huilipäivä treeneistä, kun agility oli peruttu. Huomenna on jälkipäivä ja perjantaina haku, lauantaina pidetään myös huilia treenistä ennen koitosta :) Ilmoittauduin meidän seuran tokon SM joukkuekisaankin varakoirakoksi, Hit kisaisi siellä sitten vielä voittajassa jos ykköskoirakoille tulee jokin este. Ihan mielellään me joukkuetta paikataan jos tarvetta ilmaantuu. Voittajan juttujen pitäisi olla Hitille aika helppoja. EVL:ään ei näemmä päästä sinne, koska pitäisi olla jo olemassaoleva tulos siitä luokasta, ja me ei olla vielä korkattu ylintä luokkaa. Tosin mulla on sellainen kutina, ettei siihen debyyttiin enää kauan mene.

lauantai 11. toukokuuta 2013

Lähinnä tokoilua.

Hilan kanssa on otettu nyt tavoitteeksi merkin kierron opettelu häiriössä. Ollaan käyty joka päivä 1-2 kertaa pitämässä ihan lyhyt treeni, jossa on vain merkki ja taka-alalla ohjatun kapulat, tehden onnistunut merkin kierto ja siitä palkkaus. Näin ollaan tehty nyt yhteensä 4-5 treeniä, ja mikä lopputulos? Tänään Hila ei enää yrittänyt juosta suoraan kapuloille :) Seuraavaksi lisään häiriöesineitä ja silti yritetään suoriutua merkki + ruutu ja merkki + kapulat yhdistelmistä. Itse ohjatun osio sujuu tosi hyvin, se on niin helppoa kun on tuollainen koira, joka lukee ohjaajaa hyvin. Hän vaan mieluusti jättäisi väliin sen merkille pysähtymisen, opetellaan siis käskyjen erottelua nyt..

Kävin tuossa yksi päivä myös ihan testimielessä vetämässä kaikki EVL- liikkeet putkeen, paitsi ohjattua. Ihan vain testailin, missä mennään, sillä osaa liikkeistä on tehty viimeksi viime kesänä. Jäävistä tarjosi ensin istumista maahanmenon sijaan, näitä treenataan siis jatkossa kaikki jäävät yhdelle treenille. Luoksetulo oli aivan nappi, samoin ruudun paikka erinomaisesti muistissa (tehtiin merkin kautta). Tunnarissa tarkasti useamman kerran, mutta ei aikomustakaan koskea vääriin. Kaukokäskyt 15 metristä sujui! :O Näköjään ihan päivästä kiinni, miten tekee ne. Metallikapulaa piti vähän huonosti, täytyy sitä vielä viilailla. Paikallaistuminen ihan jees, toivoisin aktiivisempaa ilmettä, mutta tuskin saan. Korvat menee luimuun heti, kun jätän, ja nousee vasta kun palaan. Seuraaminen oli pro. Kaikenkaikkiaan olin positiivisesti erittäin yllättynyt, miten hyvässä jamassa koira on. Treenataan ohjattu kuntoon, ja sitten ilmoitan kisoihin.

Ted pääsi tekemään paalutreeniä, sitä samaa siis, jota tehtiin viimekesänä SBCAK:n leirillä. Hyvin herralla oli muistissa ne jipot, vaivatta sain nostatettua sen paalulle ja suoraan paalulta tulikin palkka. Jälkitreenit alkavat ihan piakkoin, pääsee Tedikin taas säännöllisesti treenailemaan. :) Tosin me ei jälkeä edes tehdä vaan tunnetilaa, mutta sitä paalua ja häiriöihmisiä voidaan treenailla. Hit pääsee sitten myös jäljestelemään, mutta toistaiseksi sen kanssa tyydytään kerta viikkoon treeneihin. Kaikkea ei vaan ehdi.

Ted sai noutaa Hitin jättämät ohjatun kapulat, siitä ei voi sanoa samaa kuin Hitistä, dementia vaivaa? ;) Ensinnäkin merkille ei viitsinyt pysähtyä ja kapuloistakin haki ensin sen mitä pyysin, ja sitten tuli siihen tulokseen, että kaikki kapulat pitää tuoda kerralla - niinpä herra meni keskikapulan luokse ja yritti ahtaa kaksi kapulaa suuhunsa. Huoh :D Onneksi sen kanssa ei enää tokoa kisata.

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Virkaintoinen Hilarikoira.

Agilityn vakkaritreenipaikka on selvinnyt, treenaamme vastedes tiistaisin agia! Ja sehän passaa Hitille... Tehtiin eilen treeneissä sen verran lyhyt radanpätkä, että en jaksa rataa alkaa edes piirustelemaan.

Siinä oli jokunen hyppy, ja puomin vierestä lähtevä putkensuu. Putket oli sijoitettu puomin alle tähän muotoon, kaksi siis vierekkäin:  ____) (____. Hit otti tuon ekan putken hyvin, vaikka puomille olisi voinut eksyä. Koira ohjaettiin sitten putkesta toiseen vastakkaisesta puolesta, kuin mihin putken pää kääntyi. Pari kertaa mentiin omia reittejä, ennen kuin saatiin tuo sujumaan. Lisäksi tehtiin keppejä, niissä suuria vaikeuksia. Ohjaaja sanoi, että koiralla on selkeästi ajatus mitä pitää tehdä, mutta liikaa vauhtia ja intoa... Joo, tämä tuli kyllä huomattua. Ihan käsittämättömiä juttuja, mitä ei ole ikinä ennen agissa tehnyt, kuten liikkelle lähdöissä varastelua ja fanaattista kyttäämistä - koira oli aivan innoissaan. Menin vielä kaverin kanssa treenailemaan pysymisiä, takaakiertoja ja keinua. Oli siinä A- estekin, jonka kontaktille koira meni vähän väliä tarjoamaan kosketusta. :) Keinu oli iloinen ylläri, joskus aikoinaan se varoi sitä, mutta nyt ei yhtään. Saatiin monta onnistunutta toistoa, lisää näitä vaan. Oman ohjauksen kun saisi paremmaksi, niin uskaltaisi joskus kisoihinkin... Tavoitteet alkaa kuitenkin muodostua, toivon saavani sen kakkosiin. Kaveri saattaa sitten välillä lainaohjailla Hittiä, viimeistään ylemmissä luokissa kun mun rahkeet loppuu ;) Mutta koira nauttii hommasta niin eipä se multa ole pois. Alla kuva eilisen treenistä :)



Sunnuntaina käytiin myös hakutreeneissä, pitkän tauon jälkeen. Rata ei ollut kovin pitkä, loppupäässä tiheää kuusitaimikkoa. Hyvä sivutuuli. Otin suorapalkoilla kolme maalimiestä, kaikki valmiita ja suorat lähetykset. Eka maalimies vasemmalla etukulmassa, hyvin. Toinen ukko oikealla keskivaiheilla tuotti hieman vaikeuksia, ei juossut tarpeeksi syvälle ja tähän suuntaan ei saanut tuuliapua, niin kutsuin sitten pois (intoa oli taas sen verran, että ei olisi millään halunnut jättää kesken). Siirryin sitten eteenpäin koiran kanssa ja lähetin siitä, niin meni oikein. Olisi se varmaan löytänyt ekallakin pistolla, jos en olisi kutsunut pois, mutta turha antaa koiran palloilla edes takas jos ideana on suora pisto. Vika ukko oli sitten vasemmalla taimikkossa, mutta hyvä tuuli taas niin löysi heti. Olin tosi tyytyväinen koiran työskentelymotivaatioon ja siihen, miten hyvin se toimi tauon jäljiltä. Jatketaan käytännössä siitä, mihin on jäätykin. Ilmaisu ja lisää vaikeusastetta ja varmuutta kehiin, niin koira on oikein hyvä.

Tokossa edetään hitaasti, mutta varmasti. Loppukesästä on tarkoitus aloittaa EVL- kisat, agilitykisat loppuvuodesta ehkä myös, mutta se on omasta ohjaamisesta kiinni... ellei mene lainaohjaajan kanssa. Tuohon tokoon menee kyllä sen verran aikaa, että tuskin tänä kesänä alan pk- tottista tahkomaan kisakuntoon. Hoidetaan tokokisat alta pois, niin voidaan sitten keskittyä täysipainoisesti pk- lajeihin. Paimennustreenit jatkunee kesäkuussa. Harrastamisen ilo on paras ilo, nyt tokoilemaan!

torstai 2. toukokuuta 2013

Aqilityä testailemassa

Lyhyt päivitys.

Haettiin uuden seuran agilityryhmään ja jouduimme heti syynäykseen missä mennään, ennen kuin ryhmää päätetään. Oli aika mielenkiintoinen kokemus mennä kokonaista rataa vuoden tauon jälkeen, kun sekä koira että ohjaaja ihan ruosteessa. Eniten kyllä ohjaaja. Kontaktit Hit muisti, kepeistä ei tullut mitään. Rangas sujui. :) Keinu mun piti ohittaa kokonaan, mutta koira vain juoksi ja suoraan esteelle lentokeinu. Tyyppi hiukan intoa täynnä. Oman suorituksen jälkeen Hit olisi mieluusti lähtenyt vieraiden ohjaajien käskyistä täysillä suorittamaan rataa... Ensi viikolla pitäisi alkaa täyspainoiset treenit, katsellaan... toivottavasti ei osu muiden treenien kanssa päällekäin.

Kai siitä joskus kisavalmis leivotaan. Tai ei se koira niinkään, vaan ohjaaja :D

Tokoa ollaan koitettu hiukan vääntää, täytyy kyllä kehua, että mun koira on älykkö. Ohjatussa noudossa ei ole kertaakaan tuonut väärää, vaikka sitä ei olla paljoa edes treenattu. Erityisen iloinen olen sen korrektista noudosta, Tedin kanssa muisteltiin myös ohjatun saloja niin sen kapulaan tarttuminen on "hieman" ruokottomampi ainakin tokotuomarien silmään :) Merkin ja ohjatun yhdistäminen vaatii vielä paljon työtä, ja onhan sillä vielä matkaa muutenkin koevalmiuteen. Katsellaan niitä kisoja sitten, kun likipitäen kaikki jutut sujuu varmuudella. Näyttelyihinkin pitäisi Hit ilmoittaa. Luonnetestiä olen alkanut harkita, josko loppuvuodesta veisi.