maanantai 23. helmikuuta 2015

Kakkoset startattu

Käytiin ystävänpävänä kisailemassa Janakkalassa, ekat startit kakkosissa. :) Menestystä ei niitetty, mutta oli mukavaa pitkästä aikaa kisailla. Ekassa agiradassa koira ehti lukita mun selän takana olevan A:n ja koski alastuloon, kun suunnan olisi pitänyt jatkua kepeille. Tokalla agiradalla ryssittiin puomi-putki erottelu, ei tullut ohjaajalle mieleenkään, että koira luikahtaa kauemmas putkeen, kun puomin alastulo oli ihan tyrkyllä. Myös yksi rima tuli oman ohjauksen takia alas. Vika rata oli hyppäri, siinä tuli keppien jälkeen kiire hypylle, joten omasta räpellyksestä rima alas. Lisäksi loppuradalla vähän huonoa ohjausta ja kielto, eli 10p joka riitti kolmanteen sijaan. Kivan oloisia oli nuo kakkosten radat, turhaan jännäsin niitä. Nyt pitää vaan saada lisää startteja alle, että oma ohjaus ja radanlukutaito kehittyisi. Ja myös se, että oppisi tunnistamaan niitä oman koiran riskipaikkoja. Katselin jo seuraavia kisoja maalis- ja huhtikuulle. Kepit sujui kaikilla radoilla moitteetta, jee.

Hitin kanssa ollaan nyt talvikeleillä reenailtu haun ilmaisuja. Varsinaisia maastotreenejä ei ole pidetty vielä. Irtorullilla ollaan tehty, että saataisiin lisää varmuutta ja valeilmaisut mahdottomiksi. Täytyy järkätä sellaisia treenejä, joissa on hämypiiloja. Ne tuntuu olevan vaikeimpia, kun rullaa ei löydy hämypiilosta niin alkaa tavoitella kiintorullaa. Se nyt on niin kireällä, ettei saa sitä otettua, joten päästään kouluttamaan virheistä. Hyvin kumminkin on nyt käynyt piilolla asti etsimässä irtorullaa. Välillä on vähän vaikeuksia malttaa pitää rullaa sivulla suussa irrotuskäskyyn asti, kun olisi niin kiire näytölle. Joten siihen on pitänyt vähän kiinnittää huomiota. 

Tottiksessa menee ihan kivasti. Rimakauhu on ainakin metrisellä kadonnut, tänään käytiin hallilla treenaamassa ja otin metrin hyppyä noudolla. Oltiin tehty tasamaanoutoa kilon kapulalla ja jätin sen reunaan. Toisesta suunnasta heitin esteen yli sen noudettavan 650g kapulan, joka kieri vinoon aidan viereen... No Hittihän bongasi sitten sen kilon kapulan ekana, ja palautti sen esteen yli hypäten :D Huhhuh, ei oo ihan pikkukoiran hyppynoutokapula tuo kilon painoinen ainakaan metrin esteellä, mutta ei se nyt kauheesti näyttänyt menoa hidastavan... Tarttee joku päivä kirjottaa se treenisuunnitelma keväälle ylös. Toukokuun loppuun - kesäkuun alkuun meinasin kisapaikkaa katsella haun kakkosluokkaan. Tedin kanssa vähän hömppäiltiin myös.

Hit täytti lauantaina 5v. Kauhea kun aika kuluu nopeesti.. Hit alkaa nyt olla sen ikäinen ja sellaisessa koulutusvaiheessa, että voi vaan nauttia yhdessä tekemisestä ja kisailla. Maailman paras harmaa :) Kuvan on ottanut Mari Ali-Raatikainen.