lauantai 3. helmikuuta 2018

Jessican tokokoulutuksessa

Woollandian kasvattipäivät Strömforsissa vietettiin viime viikonloppuna. Jessica koulutti kaksi päivää, treeniaikaa oli 2x20min per päivä.

Lauantai:

Aloitettiin ohjatusta noudosta.

Liikkeeseen on ihan hiljattain ilmestynyt ongelmia. Lähti vääriin suuntiin/keskimmäiselle, jonka jälkeen ei epävarmana lähde noutamaan, paineistuu jne. Olin saanut kisaavien ryhmässä kouluttajalta ohjeeksi laittaa pallon keskikapulan paikalle, että se kiertäisi paremmin ohjattuun suuntaan, kun väistäisi palloa. Ei toiminut. Mielentila oli väärä jo merkille viennissä, aloitti nihkeilyn heti kun kapulat oli viety ja jäi aika pahasti kiinni kapuloihin. Häiritsevintä oli se asenne.
Ohjeeksi saatiin:
1. palkkaan/vapautan heti kun kapulat on viety paikalleen
2. vien merkin taakse kehuen heti ekan kohdan vapautuksen jälkeen.
Eli tuohon oli tullut vaan joku lukko.
Lisäksi erikseen treenataan:
- suuntia, voi tehdä kaarikävelyn vain toiseen suuntaan, ja joko palkkaa merkillä seisomisesta tai lähettää heti hakemaan, vaihtelevasti
- lyhyemmät etäisyydet kuin kisanoudossa, leveys voi olla enemmän
Eli pilkotaan liike osiin. Keskikapula/esine kokonaan pois, että tulee paljon onnistumisia.

Tunnistusnouto:
Ongelmana se, että koira tietää mitä täytyy tehdä, mutta maltti ei riitä jos ei omaa löydy suht nopeasti -> on tuonut kahdesti väärän.
- paljon kapuloita lyhyellä matkalla, voi piilottaa oman esim paperinpalan alle, laittaa kapulat ihan kiinni toisiinsa tai rakentaa tornin. Eli vaikeutta lisää, että oppii tekemään muutakin kuin nappaamaan vain jonkun jos oma ei parilla tarkastuksella osukaan kohdalle. Kuva Indin tunnaritreenistä, kasvattajan kuvaamana.



Kaukot: tekee välillä väärän vaihdon ja kaksoiskäskyllä tekniikka hajoaa. Vaihdot oli ihan ok. Voin korjata virheen samalla tavalla kuin tähänkin asti olen tehnyt.

Luoksetulo:
Vaati 2 käskyä jättöön, kutsusta lähti hiipimään.. toisella kutsulla tuli normaalilla vauhdilla, teki seison mutta ei maahanmenoa. Maahanmeno tökki muissakin liikkeissä.. ei näyttänyt tai tuntunut paineistuneeltakaan, ei vaan reagoinut käskyihin. Puhuttiin kuitenkin, ettei kannata tehdä kisamaisena vielä ollenkaan, vaan vahvistetaan stoppeja erikseen.

Sunnuntai:

Kiertohässäkkää.
Halusin tsekata kiertohässäkässä stopit seiso ja maahan. Seisomisen stoppi valui, maahanmeno stoppi takkusi (jäi taas seisomaan). Lisäksi kiersi merkin eri suuntaan kuin normaalisti, monta kertaa, oli omituista, mutta selitys näille ja maahanmenojen ongelmille löytyikin sitten maanantain rutiinihieronassa, siitä lisää alempana. Bongaili vasenta estettä merkin sijaan, sain neuvoksi käydä näyttämässä merkkiä jos jää virityssanalla väärään kohteeseen kiinni. Ohjatun osuutta olen treenannut ihan järkevästi, siinä jatketaan samalla linjalla.
Voi alkaa harjoitella kokonaisuutta, eli tekee stoppiin asti ja siirtyy itse ohjattavan esteen kanssa samaan linjaan, josta tekee ohjatun noudon.
Merkin ja hyppyjen erotteluun kannattaa treenata suht läheltä niin, että merkki ja hypyt ovat lähellä toisiaan ja koiran pitää silti kulkea esteiden välistä eikä hypätä.

Toisella kierroksella tehtiin seisomisen stoppia, kun se valuu juoksuvauhdissa. Indin kanssa namin heittely on kokeiltu, eikä se toiminut vaan alkoi hidastella ja ennakoida. Joten kolme vaihtoehtoa sen parantamiseen: takapalkka, stopista peruutus tai matolle stopit. Testattiin kahta ensin mainittua. Jos käyttää takapalkkaa, niin pitää käyttää myös etupalkkaa eli kutsun koiran luokse ja kierrätän itseni takaa lähettäen lelulle ja toisinaan pysäytän ja vapautan takapalkalle. Varsinaiseen luoksetuloon liitetään vasta kun juoksustoppi sujuu paremmin. Seuraamisessa on ollut ihan hyvä seisominen, mutta lähdetään nyt ensin kokeilemaan tolla takapalkka-etupalkka leikillä noita vauhdikkaampia stoppeja luoksetuloa ja kiertoa ajatellen.

Ohjattua noutoa eilisen ohjeilla: koira oli paljon rennompi. Tehtiin siinä seuraamisesta seiso ja siitä palkkaus, sekä vielä vasen suunta.

Ruutuun lähetys kerran, oli hyvä. Lisäksi puhuttiin hieman seuraamaan kutsuista.

Maanantaina käytiin tosiaan hierojalla. Ei mikään ihme, että käskyjen noudattamisissa oli paikoitellen reagoimattomuutta tai asentovirheitä, jostain syystä Indi oli saanut lannerankansa ihan jumiin. Ei ollut yhtään liikettä taivuttaessa. SI- nivel oli vasemmalta puolelta lukossa ja vasen takajalka kuormittunut enemmän. Indi menee ensi viikolla uudestaan hoidettavaksi.

Hitillä on alkanut pysyä paikat auki, polven pisteitä oli kireinä ja oikea rinta, varmaan vähän liukastunut. Parhaimmassa kunnossa kuitenkin kuin tähän mennessä koskaan.

Tämä viikko otettiin treenien osalta kokonaisuudessaan rauhallisesti. Kisaavien tokoryhmää ja Miian kurssia en viitsinyt skipata, joten käytiin tokossa vain tekemässä maltillisesti kaukokäskyjä. Ohjaajan kanssa katsottiin tekniikkaa. Olin jo ajatellut, että vaihdot ovat ihan riittävän hyvät, mutta kouluttaja sai mut tajuamaan, että tekniikassa on vielä aika paljon parantamisen varaa. Maahan-seiso-maahan on todella etupainoinen ja siksi noissa seisomisissa liikkuu helposti eteen. Sain kotiläksyksi opettaa takajalat targetille ja vaihdella rytmiä. Nyt Indi on tottunut tiettyyn rytmiin, ja heti kun meidät käskettiin tehdä nopeita vaihtoja, jotta se ei ehdi siirtää painoa etuosalle niin voimakkaasti, niin sitä liikkumistahan tuli sitten huomattavasti enemmän. Nyt ollaan sitten naksuteltu sisällä takajalkoja matolle ja lähdetään sitä kautta työstämään niitä eteenpäin.

Miian kurssilla käsiteltiin eteenmenon seuraamista, kun joskus on esiintynyt palkan vaanimista seuruussa. Ei tehty kuin pari seuruupätkää ja mietittiin työkaluja vaanimiseen, kun en uskaltanut vielä kunnolla treenata. Seuraaminen oli kyllä nyt eteenmenopalkasta huolimatta todella hyvää ja aktiivista. Huomaan, että ollaan tehty oikeita asioita, kun koira tulee ihan eri fiiliksellä kentällekin, kuin kuukausi sitten. Sama vaikutus näkyy myös tokossa, ja nyt vielä enemmän, kun sain Jessicalta neuvoja kuinka työstän noita paria tokolukkoa eteenpäin. Luottavainen fiilis itsellä.

Alla vielä pari kuvaa viime viikonlopulta, hyvän mielen seuruuta.